Lappalaiskoirien värit ja niiden periytyminen: OSA 1, B-lokus

Alkupuhe

Jo alkuun kerron, että itsehän en ole mikään genetiikkavelho. Kiinnostuin värigenetiikasta alle 10-vuotiaana, löydettyäni äitini kirjahyllystä kissojen värigenetiikasta kertovia kirjoja. Kun sitten kiinnostus syttyi koiriin, oli myös pakko ottaa selvää koirien värigenetiikasta.

Koirien värigenetiikasta löytyy artikkeli jos toinenkin, kun vaan googlettelee, silti halusin kantaa oman korteni kekoon ja tehdä oman näköiseni postauksen aiheesta. Pyrin tässä moniosaisessa sarjassa perehtymään kaikkiin lappalaiskoirilla törmättyihin väreihin. Vaikka postaukset ovatkin lähinnä lappalaiskoirien värien ympärillä pyöriviä, ei mikään estä käyttämästä niitä muiden rotujen kohdalla värien pohdintaan.


Keskeiset termit värigenetiikassa

Tekstissä tulen käyttämään paljonkin eri termejä, jotta ne ei jäisi kenellekkään epäselväksi, niin alle on listattuna (toivottavasti) kaikki käyttämäni termit.
Fenotyyppi Koiran ulkoasu, eli silmämääräisesti nähty väritys tai kuvio.
Genotyyppi Koiran geneettinen ilmiasu - kertoo kaiken genettiisen informaation.
Lokus Geenin paikka kromosomissa. Lokus sisältää kaksi eri geeniä; yhden isältä perityn, toisen emältä. Eri lokukset sisältävät erilaisia geenejä.
Alleeli Perusyksikkö, joka kertoo saman geenin vaihtoehtoisista muodoista. Useimmiten alleeli dominoi (X) resessiivistä (x) alleelia.
Dominoiva   Hallitseva alleeli, joka tulee koiran ilmiasussa näkyviin - mainitaan ensimmäisenä.
Resessiivinen   Väistyvä alleeli - mainitaan toisena.
Homotsygootti Samaperintäinen, eli koira on geeneiltään yhtenäinen muotoa XX tai xx. Näin ollen koira ei kanna mitään.
Heterotsygootti Eriperintäinen, eli koira on geeneiltään eriävä Xx. Näin ollen koira kantaa ilmiasuun nähden resessiivistä väritystä tai kuviota.
Eumelaniini Tumma pigmentti (musta, sininen, ruskea, lila).
Feomelaniini Vaalea pigmentti (tan-merkit, kerma).


B-lokus (eumelaniinipigmentti)

Koiralta löytyy pigmentti lähes aina. Poikkeuksen luo albinismi, jota ei lappalaiskoirissa kuitenkaan ole tavattu.

Eumelaniinipigmentti sijaitsee koiralla B-lokuksessa ja se kertoo koiran pohjavärin. Eumelaniini on joko mustaa B tai ruskeaa, eli parkinväristä b. Jos koiran karvapeite ei anna ilmi eumelaniinin väriä, voi sen päätellä mm. kirsun ja huulten värityksestä. Mustapigmenttisen koiran kirsu on musta, ruskeapigmenttisellä ruskea.

Mustapigmenttinen (B) lapinporokoira
Ruskeapigmenttinen, eli parkinvärinen (b) suomenlapinkoira
Mustapigmentti on ruskeaan nähden dominoiva. Täten aina kun koiralta löytyy yksikin B-alleeli, on koiran ilmiasu musta. Ollakseen parkinvärinen, tarvitsee koira b-alleelin kummaltakin vanhemmaltaan.

Pennut:
100% musta, B/B

Isä:
B/B, homotsygootti musta

Emä:
B/B, homotsygootti musta

B/B, homotsygootti musta



Pennut:
50% musta, B/B
50% musta, kantaa parkkia B/b

Isä:
B/b, heterotsygootti musta

Emä:
B/B, homotsygootti musta

B/B, homotsygootti musta

B/b, heterotsygootti musta

B/B, homotsygootti musta

B/b, heterotsygootti musta



Pennut:
25% musta, B/B
50% musta, kantaa parkkia B/b
25% parkki, b/b

Isä:
B/b, heterotsygootti musta

Emä:
B/b, heterotsygootti musta

B/B, homotsygootti musta

B/b, heterotsygootti musta

B/b, heterotsygootti musta

b/b, parkki



Pennut:
100% musta, B/b

Isä:
B/B, homotsygootti musta

Emä:
b/b, parkki

B/b, heterotsygootti musta



Pennut:
50% musta, kantaa parkkia B/b
50% parkki, b/b

Isä:
B/b, heterotsygootti musta

Emä:
b/b, parkki

B/b, heterotsygootti musta

b/b, parkki

B/b, heterotsygootti musta

b/b, parkki



Pennut:
100% parkki, b/b

Isä:
b/b, parkki

Emä:
b/b, parkki

b/b, parkki


2 kommenttia:

Heidi S kirjoitti...

Olipas mukavan yksinkertainen mutta silti hyvä postaus :)

Paimenlauma kirjoitti...

Ihan loistava postaus(sarja), lukenu ajatuksen kanssa monta kertaa. B/B ja B/b esimerkissä on vaan vissiin lipsahtanut väärän värinen koira tuohon esimerkkikuvaan (parkki, ku pitäs olla musta).

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.