Jälkeenjääneet

Viikonloppuna tuli sentään jotain puuhailtua koirien kanssa. Lauantaina herätessä huomasin, että ulkona oli aivan mielettömän hieno aurinkoinen ilma, joten eikun kengät jalkaan ja porokoiran hihna käteen ja kaulaan kamera roikkumaan. Tehtiin reipas tunnin mittainen metsälenkki, en oikein mitään kunnon kuvia Sumusta saanut, mutta sentään muutaman...




Lenkin jälkeen sain ylipuhuttua äidin kuvaamaan meiän tokoiluja. Mulla ei ole Sumusta vielä yhtäkään kunnon seuraamis- tai noutokuvaa. No, nytpä on. Kuvausmielessä siis treenattiin, Sumu seurasi hienosti puoli-imutuksella ja sen jälkeen vielä haki kapulaa muutaman kerran.










Ja pitihän se pörrökoira olla mukana kans. Joiku oli kyllä niin tuohtunut, etten ollut Häntä ottanut lenkille mukaan taikka treenannut ensin Hänen kanssaan, ettei mistään tullut oikein mitään. Tyydyttiin sitten lopulta taas pelleilemään joikumaiseen tyyliin.








Eilen päästiin eka kertaa Lahden Käyttökoirien jälkitreeneihin. Aamulla yhdeksän jälkeen lähdettiin Hollolaan Rahametsään. Treeniporukka oli mitä loistavin ja vielä loistavampia oli miun koirat! Kummallekkin tein alkuun lyhyehkön suurinpiirtein 20m mittaisen jäljen, jolle laitoin Sumulla namin joka askeleelle, Joikulle jäljen keskivaiheella joka toiselle tai kolmannelle. Kumpikin koirista ajoi jäljet hyvin, Sumu varsinkin siihen nähden, ettei ole koskaan ennen tehnyt metsäjälkeä. Kouluttaja tulikin sitten siihen tulokseen, että noille voi vaikeuttaa jälkeä jo - nami joka viidennelle askeleelle ja mukaan kaksi keppiä.

Eniten muutoksesta järkyttynyt olin minä, koska koirat meni jäljet kuin vanhat tekijät. Niin ja otettiin mukaan vielä janakin, jolta koira lähetettiin. Ei siinä sen kummempaa, tästä vaan jatkamaan niin mulla on pian pari koevalmista koiraa. :D

Koomasta herääminen

Musta ei ahkeraa blogikirjottajaa saa vaikka mikä olisi. Ehkä jos mulle luvattais viiskymppiä joka kirjotuksesta niin näitä tulis vähän useammin, mutta kun ei. Kuukauden kirjoitusvälillä mennään.

Se surullinen tosiasia vaan, että eihän tässä kuukaudessa oo tapahtunut yksinkertaisesti mitään. Ketään ei kiinnosta "tänään tehtiin Sumun kanssa seuraamistreeniä ja käytiin sit lenkillä". Yksinkertaisesti.

No joo, käytiin me viime lauantaina HOT ry:n katselmuksessa, mutta mitäpä siitäkään sanomaan. Oon iloinen niiden kahden tai kolmen koirakon puolesta jotka sinne pääsee, me jatketaan kotitokoilua.

Tiistaina alkoi Päijät-Hämeen lappalaisten tokotreenit, sen päivän koulutuksen teemana "luoksepäästävyys ja paikkamakuu", jossa yhteydessä perusasento. Koska Joikulle noi on ihan vanhaa kauraa, otin tottakai hoporoiseni siihen tekemään hommia. Ensinnäkään, toi ei oo oikein Sumpan juttu, että treenien kulku on 20 minuuttia teoriaa, hetki jotain puuhailua, sitten taas 20 minuuttia teoriaa. Alkuun se makas maassa, mutta loppua kohden alkoi piippamaan ja haukkumaan. Koska oli niin kauhean tylsää! Ja siinä kohtaa kun piti jotain tehdä, niin eihän porolta mitään irronnut kun sen motivaatio oli valunut lattiakaivosta alas. Laiskanpulskeasti nakinpalalla houkutellen se sitten harjoitteli perusasentoa.

Onneksi meillä ei sen kanssa mitään ongelmaa ole, kun ollaan oikeasti treenaamassa, niin tuo tekee innoissaan ja hyvällä vireellä kaiken.

Paikkamakuussa edistystään hitaasti, mutta varmasti. Tällä hetkellä voin olla about 3-4 metrin päässä tuosta noin kymmenen sekuntia. Tää on kauhean hirveän hidasta hommaa, mutta ehkä se sitten palkitaan joskus kun mun ei tarvi pelätä kokeessa, että koira lähtis. :)

Noitten treenien jälkeen oli halli sitten vielä about tunnin lappalaisten käytössä, joten tehtiin Joikun kanssa - yllätys yllätys - alokasluokkaa. Ja kyllä se oli niin hieno. Tunnin odottelun jälkeen toi teki sellasella innolla, että huhhuh. Otettiin sitten siihen koko alokasluokka paikkamakuuta lukuunottamatta, eikä tuo paljoa mitään virheitä tehnyt. Tuolla innolla ja tyylillä kun mentäisiin kokeeseen, niin ykkönen olis meiän.

Sunnuntaina sitten Lahden Käyttökoirien jälkitreeneihin ja tiistaina samaisen yhdistyksen tottistreeneihin. Kivaa! Ehkä me pikkuhiljaa herätään koomasta ja alotetaan tää touho tosissaan. Suunnittelin, että jos Joikun kanssa käytäisiin se BH-tunnus hakemassa vielä tän vuoden puolella ja Sumun kanssa tavoitteena mennä ens vuoden alussa hakemaan ne kolme alokasykköstä tokosta.

Eipä tässä muuta, loppuun vielä muutama kuva viime sunnuntailta.








Sisällön tarjoaa Blogger.